sarilait

Painovoima voitti

Istuskelin tuossa takapihalla, kun sivusilmällä huomasin, että auto menee ohitseni. Seuraavaksi havahduin siihen, kun nuori mies pinkoo kovaa vauhtia auton perässä. Sitten kuuluikin kova räsähdys.

Painelin perään tutkimaan tilannetta. Kaveri oli unohtanut laittaa käsijarrun päälle, ja fysiikan lait toimivat armottomasti. Pihatiemme on pitkä ja loiva, mutta alamäki kuitenkin. Autossa istuessa saattaa luulla olevansa tasaisella maalla, mutta luulo ei näemmä ole tiedon väärti.

Auto pysähtyi törmättyään toiseen autoon parkkipaikallamme. Onni onnettomuudessa ettei ihmisiä osunut tielle. Näin kesäaikaan pihassamme on paljon lapsia leikkimässä, ja hetkeä aiemmin olin itsekin samalla tiellä kävelemässä. Enpä taida ihan hetkeen unohtaa karanneen auton kuljettajan ilmettä.

Että vinkiksi teille autoilijoille, fysiikan lait eivät armahda ketään, joten aina se käsijarru päälle!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Muistampa vastaavan jutun vuosikymmenten takaa. Isälläni oli silloin kantti kertaa kantti Fordson. Olimme heinäpellolla, kun mäessä ollut auto lähti kohti heinäpeltoa. Siinä oli tainnut käsijarru pettää. Muistan, että rinne oli melkoisen jyrkkä ja niinpä auto vain lähti pellolle, mutta ketään ei vahingoittunut.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tässä oli nyt monta onnea onnettomuudessa. Auton eteen osui autokatos ja siihen pysäköity auto. Heti katoksen takana kulkee vilkkaasti liikennöity autotie, ja kohdallamme on vielä melkoisen jyrkkä mutka. Jos auto olisi päässyt valumaan autotielle, olisi saattanut tulla tilanne, josta olisi revitty isoja otsikoita.

Nyt sentään selvittiin peltivaurioilla ja uutisoinnin hoitaa vain Usarin blogisti:o/

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Onneksi joskus on onni onnettomuudessa. Kyllä on hassu sanonta, mutta paikkansa se välillä pitää.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Joo-o. Tällä hetkellä oman autoni keulassa on kahdessakin koripaneelissa maalivaurio. Olin pysäköinyt asiallisesti, mutta toinen osapuoli lähti samalta parkkipaikalta suurpiirteisellä peruutuksella, ja osumahan siitä seurasi. Kosketus oli varmaan jotakuinkin kevyin mahdollinen, mutta automaalaamosta saamani kustannusarvio nelinumeroinen...

"Peltikolari" on kuvaava sana, mutta rikkoutuneet korin osat ovat useimmiten muovia.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Aikoinaan kun vielä jaksoin (ja minun oli pakko lihottaakseni määrättyjä tahoja maassamme) tehdä sekä päivä- että yötyötä, ja maamme teillä näkyi yhä runsaasti suunnitelmatalouksien henkilöautoja, oli minullakin sellainen käytössäni. Kyseessä oli puhtaasti olosuhteiden pakosta tapahtunut "valinta".

Sain Wartburgin näet ilmaiseksi, mikä vastasi tuolloista ostovoimaani.

Mainitussa harppisaksalaisessa henkilövaunussa oli kaksitahtinen kahden pannun Moccamasterin kokoinen "voimanlähde", ja sen jatkeena vapaakytkimellä varustettu vaihteisto. Niin kutsuttua moottorijarrutusominaisuuttahan tuollaisessa ei ollut, käsijarrun varassa piti mäkiin pysäköidä.

Pysäköin Eisenachin ihmeen alamäkeen, lukitsin ovet (jostakin käsittämättömästä syystä) ja otin takakontista nipun sanomalehtiä. Toimitin näet Helsingin Sanomia ja koko joukkoa muitakin tabloideja (kuten suunnattoman humoristisia vasemmistoaviiseja) ihmisten koteihin silloin, kun he vielä nukkuivat. - Lähdin siis kohti porraskäytävän ovea lehdet käsissäni. Kello lienee ollut siinä kahden - kolmen maissa aamuyöllä.

Muutaman metrin taitettuani kuulin takaani jonkin metallisesti napsahtavan äänen. Sehän oli - kuten tulin pian havaitsemaan - Wartburgin käsijarruvaijeri, joka katkesi. Sitten ei mikään enää pidätellyt edistystä - Warre lähti valumaan alamäkeä, kohti T-risteystä.

Juoksin perässä ja yritin kaivaa taskustani viidakkorummun avaimia. Sain toisella kädellä otteen kuljettajan oven kahvasta, mistä yritin estää vauhdin kiihtymistä, samalla kun yritin sovittaa avainta lukkoon.

Parinkymmenen metrin päässä annoin periksi. Mitään ei ollut tehtävissä. Suunnitelmatalous kiihdytti kohti väistämätöntä törmäystä realiteettien kanssa.

Vieläkin pahoittelen lauttasaarelaisen todennäköisesti aavistuksellisen boheemin henkilön Citroën CX:ään kohdistuneita vaurioita, siitä huolimatta että vakuutusyhtiö korvasi täysimittaisesti tapahtuneen. (Käynti tarkastusasemalla Wartburgin kanssa on oma juttunsa - siitä kohta lisää).

Wartburgin jäähdytin oli taittunut 90 asteen mutkalle moottorin sivuitse. Se piti siitä huolimatta nesteet sisällään, mikä on pienoinen ihme. Ajovalot olivat tietysti sirpaleina ja keula muutenkin heikossa hapessa. Kaikkien ihmeeksi pystyin ajamaan kotiin, ja - - - lähipäivinä vahinkotarkastusasemalle.

Kas siellä tarkastusasemalla olin ja perjantai-iltapäivän viimeisenä asiakkaana. Vakuutusihminen katseli autoa ja ehkä minuakin aika väsähtäneen oloisena. Ilme kuitenkin muuttui, kun hän syötti Wartburgin rekisteritunnuksen päätteelleen.

Autossa oli, helkkari vieköön, superkasko!

Muistan selittäneeni jotakin järjetöntä Wartburgin jälleenmyyntiarvosta maakunnissa (?), ja vakuutusihminen teki ehkä uransa nopeimman korvauspäätöksen. Wartburgista tai oikeastaan sen vaurioista tuli siihen aikaan melko mojova summa rahaa, ja hieman imperatiivinen toive viedä se viipymättä pois näkyvistä ja korjata itse. Näin myös tein.

Jäähdyttimen oikaisin ruuvipenkissä, Tattarisuolta hain purkuautosta keulaan muutamia osia. Päristelin menemään 90-luvun alun lamatunnelmissa vielä useamman kymmenen tuhatta kilometriä, ennen kuin Wartburg päätyi Romaniaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Erittäin harvoin laitan käsijarrua päälle pysäköidessä. Yleensä vain silloin, kun auto tulee pysäköidyksi selkeään mäkeen. Vaihteen päälle jättäminen (yleensä ykköselle) on varmempaa kuin käsijarru, joka saattaa olla löystynyt t.m.s.

Kerran unohdin tosin vaihteen vapaalle ja saapuessani parkkipaikalle ostoskeskuksen edessä ihmettelin minne autoni oli joutunut. Se löytyi kauniisti liukuneena noin kymmenen metrin päästä pysähtyneenä miltei oikeaoppisesti parkkeerattuna seuraavan parkkirivistön ruutuun. Kaltevuutta ei asfaltin pinnalla juuri pystynyt havaitsemaan, mutta sen verran sitä oli. Siinä oli onnea matkassa.

Tämän blogin suosituimmat