sarilait

Joulupukki ja -muori 2015 äänestys

Taas on tullut aika valita blogistanin pukkipari. Kerrataanpa säännöt. Äänestää voi sekä Puheen-  että Vapaavuoroon kirjoittavia. Minkäänlaisia vaalikampanjoita ei suvaita, mutta jos vuoden mittaan kunnostautuu osoittamalla luovuutta, ei turhia trollaile ja suhtautuu kunnioittavasti toisiin kirjoittajiin ja muutoinkin osoittaa hyviä tapoja, voi vuoden lopulla saada kunniakkaan Joulupukin tai Joulumuorin arvonimen. Kyky ajatella omaperäisesti lasketaan myös luovuudeksi.

Joulupukin ja  –muorin arvonimen ovat jo saaneet seuraavat henkilöt:

Vuonna 2012 arvonimen saivat Jenni Tamminen ja Antti Alftan.

Vuonna 2013 kunnia myönnettiin Petra Nyqvistille ja Veikko Sorvaniemelle.

Vuonna 2014 voittoon ylsivät Ana María Gutiérrez Sorainen ja Ari Alsio.

Tänä vuonna oma ehdokkaani Joulumuoriksi on Hilkka Laronia. Hilkka on todellinen taiteilija. Hilkka osaa piirtää ja maalata, ja lisäksi Hilkka kirjoittaa uskomattoman kauniita runoja omalla murteellaan. Hilkasta välittyy syvä humaanius ja rakkaus elämään. Hilkka ei kiusaa eikä trollaile. Tämä peräpohjalaisen murteen hallitseva taiteilija olisi täydellinen ihminen pyörittämään puurokauhaamme tänä vuonna.

Hilkan pariksi sopisi täydellisesti toinen murretaiteilija, Seppo Turunen. Seppo on ilahduttanut meitä muistelmillaan, joista osa on kirjoitettu Karjalan murteella. Näistä muistelmista Seppo kokosi tänä vuonna kirjan Pilkettä Lastuvalta. Seppo osaa proosan lisäksi kirjoittaa myös runoja. Sepon kirjoitukset ovat huumoria ja ihmiselon ymmärtämistä parhaimmillaan. Seppo ei heittele ilkeitä kommentteja eikä turhia provoile. Täydellinen Pukki siis.

Omat ehdokkaani vuoden 2015 Joulupukiksi ja Joulumuoriksi ovat siis Hilkka ja Seppo. Kerro omat ehdokkaasi ja anna mielellään myös joitain perusteluita. Äänestysaika päättyy 6.12.1015 klo 12.00

Hyvää joulunodotusta kaikille!

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kappas vaan, samat ehdokkaat ja samat perustelut: Hilkka ja Seppo.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kun on ehdotettu ja kannatettu, niin eikös se ole siinä?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Kaija Kelhu ja Juha Uronen - joulumaisia henkilöitä molemmat...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos nätistä ajatuksestasi Juho!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sari Laitinen ja Juha Uronen.

(Tietysti, jos kilpailun julistaja haluaa itsensä jäävätä, niin seuraava vaihtoehto tontuksi olisi Emma Uronen.)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

No johan nyt. Hilkka on kyllä minunkin suosikkini. Minulla on viimeiset kokemukset joulupukkina olosta vuodelta 78-80 kun asuin Keimolassa. Muistelen, että lapset tykkäsivät mutta kaikki aviomiehet eivät. Täällä Vapaavuorossahan minä olen vielä nuori tulokas. Kiitän ehdotuksesta. Mutta on tuossa jo yläpuolella Juha Kuikka itse mukaan lukien hyviä - monessa liemessä keitettyjä ehdokkaita.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kannatan Hilkkaa ja Seppo Turusta ja kiitän Tuomo Greniä ehdotuksesta. Hyvällehän se tuntuu. Hilkka on positiivinen ja ihana kuvittaja ja mielen virkistäjä. Seppo taas sai aikaan paljon, kirjankin, ja on ehtinyt varmaan jo pitkälle kirjoitta toistakin. Kyllä sellaisella energialla vaikuttaa muihinkin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hilkka ja Seppo ovat hyvät ehdokkaat. Toisaalta täällä on paljon hyviä ehdokkaita, joten nimiä kehiin. Mitä useampi sanoo painavan sanansa sen parempi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Eiköhän tämä ole tänä vuonna tässä, vaikka itse kullakin olisi ollut muitakin erinomaisia ehdokkaita. Mutta uusi vuosi ja uudet kujeet.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Seppo ja Hilkka
Siinä se olis just eikä melkein

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Pikku-Hilkka Laronia

Mikäs esitys täälon, nyt mie nauran ja mykistynki, siis onkos täälä joulupukit ja muorit liikheellä ja kiitos Sari ja kaikki kauhniista sanoista, minun häätyy nyt tämä ploki jakkaa joka puolelle, oli kiva yllätys enkä mie itte ossaa kilpailla enkä nostaa kettään, kuka täälä parempi toistansa ois, ei kukhan eikä tässä semmosta tarkotetakkaan, no hauska juttu ja mukavaa ja ittellistä viikonloppua kaikile rakhaille uusisuomväärtteille!

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Aika on mennyt umpeen. En ehtinyt äänestää. Tuntuu siltä, että eniten ääniä sai pari Hilkka ja Seppo! Lämpimät onnittelut!

Teidän on aika harjoitella joulunviettoa! :))

https://www.youtube.com/watch?v=LhAO2-EfSrg

Tämän blogin suosituimmat